1960-luvun alussa Länsi-Saksan (Saksan liittotasavallan) ilmailuyhtiön D ö nnierin teknikot havaitsivat, että kun lentokone kulkee suurella nopeudella sadepilvien läpi, voi syntyä shokkiaalto, joka voi vahingoittaa lentokoneen sisäosia. samalla kun lentokoneen ulkokuori pysyy ehjänä. Tämä ilmiö herätti fyysikkojen huomion, ja vuonna 1963 yritys perusti shokkiaaltotutkimuslaboratorion. Vuonna 1966 tutkimuslaboratorion insinööri joutui vahingossa kosketuksiin toimivan iskuaaltokohteen kanssa, ja hänen ruumiinsa tuntui sähköiskulta. Oppinut insinööri tajusi heti, että tämä oli ihmiskehoon tulevan shokkiaallon vaikutus. Eisenberg (Münchenin yliopiston kirurgian instituutin professori) työskenteli tiiviisti Downer&Companyn shokkiaaltovaikutusten tutkimusryhmän kanssa osoittaakseen lopulta vuonna 1972, että veden läpi kulkeutuvat shokkiaallot voivat murskata eristettyjä munuaiskiviä. Tämä menestys oli virstanpylväs kehonulkoisen shokkiaallon litotripsian historiassa ja avasi uuden aikakauden virtsatiekivien hoidossa. Vuonna 1980 Joss et ai. Ludwigo Maximilianin yliopiston urologian osastolta Münchenissä, Länsi-Saksassa, käytti tätä laitetta ensimmäisen kerran munuaiskivipotilaiden kliiniseen hoitoon. Vuonna 1985 Kiina kehitti menestyksekkäästi kivenmurskaimen.